
Hc Greatin toiminta
Hc Great käy kerran viikossa tiistai-iltaisin jäillä Jämsän Kiekkopyhätössä, elokuun puolivälistä maaliskuun loppuun. Joukkueessa on noin 40 jäsentä, joista reilut 20 aktiivista kävijää. Kerran vuodessa, jouluna tiistaipeleihin kuuluu perinteisesti myös X-mas game, joka pelataan joka joulu, mitä erinäisimmillä jaoilla. Viime vuosituhannella pelasimme ja kävimme turnauksissa ainoastaan Suomessa. Aikojen saatossa noin 100 pelaajaa on pelannut pelin tai enemmän Hc Greatissa. Lisäksi muutamia valmentajia sekä huollossa olevia kavereita. Näin joukkueessa mukana olleita kavereita on yli 100 henkilöä.
Vuosituhannen vaihtuessa joukkue osallistui Saksan Straubingissa Milleneum turnaukseen ja sen jälkeen paluuta vanhaan ei ole ollut. Tämän jälkeen olemme noin kerran vuodessa käyneet jossakin päin ulkomailla turnauksessa. Koronan takia jäi muutama vuosi välistä ulkomaan turnauksista. Useimmiten turnauksissa on käyty Saksan Straubingissa, Englannin Swindonissa sekä Tsekin Znojmossa. Näiden joukkueiden ja pelaajien kanssa on syntynyt hieno ystävyys. Ystävyyksiä on syntynyt kyllä monen muunkin vastaan pelaamiemme joukkueiden pelaajien kanssa. BIG ICE HOCKEY FAMILY meetingit pidämme aina kerran vuodessa jossain kansainvälisessä turnauksessa, missä voimme aloittaa taas jutut siitä, mihin vuosi sitten jäätiin.
Hc Greatillä on myös muutakin toimintaa kuin jääkiekko. Koronan aikaan, kun jäähallit suljettiin, niin aloimme pyöräilemään kerran viikossa. Tämä pyöräilykerho, Hc Great Velosport Team on jäänyt edelleen kesäisin osan joukkueemme pelaajien harrastuksesksi.

Hc Greatissä aikojen saatossa pelanneet, valmentaneet tai huollossa olleet kaverit
1-50
Brunner Martin, Cavanagh John, Dittmann Ludwig, Grönmark Juha, Haljala Harri, Halla-aho Tapio, Haromo Harri, Haverinen Janne, Havusto Jukka, Heinäjärvi Jukka, Heinäjärvi Ilmari, Heinänen Aarno, Hirvonen Erkki, Hirvonen Roosa, Hokkanen Heidi, Humaloja Harri, Huovinen Marko, Huuskonen Ilkka, Hyrkstedt Ilkka, Idström, Janne Johansson Jukka, Jokinen Hannu, Jokinen Martti, Jokinen Seppo, Jukkara Olli, Jämsä Jarmo, Kaipomäki Olli, Kalliomaa Mika, Kankaanpää Mikko, Kauppinen Kari , Kivelä Petri, Kohonen Petri, Korhonen Juha, Korhonen Jyrki, Konczewski Radek, Krainer Michael, Kubik Michal, Kuisma Miska, Kähkönen Vili, Kytönen Vesa, Laaksonen Pekka, Lainkari Timo, Laitinen Tero, Lampinen Reijo, Lampinen Jani, Lankinen Hannu, Laurila Matti, Lavio Reijo, Lehtinen Harri, Lehtinen Kari
51-100
Leino Sami, Lindroos Rauno, Littlewood David, Littlewood Shaun, Luoma Veli-Pekka, Niemelä Topi, Nuppula Jukka, Mattila Mika, Malvasalo Sari, Mark Kari, Minkkinen Juha, Molkkari Eero, Muuriaisniemi Matti, Mäkijouppila Manne, Mäyrämäki Tuomo, Mäyrämäki Tapani, Natri Petri, Nieminen Salla, Nuppula Jukka, Oikarainen Jukka, Ojala Janne, Parking Neil, Parkkonen Keijo, Puustinen Matti, Rantanen Markku, Reijonen Antti, Reijonen Hannu, Rekunen Martti, Saarela Juha, Salminen Jari, Salmio Juha, Salmio Otto , Salmio Mikko, Salonen Jarkko, Salonen Jarkko, Salonen Juha, Sara-aho Jari, Sauvala Sami, Savio Mika, Silvan Kimmo, Skrtel Daniel, Suomalainen Jutta, Suovirta Jari, Tenkanen Samuli, Toimela Marko, Uusipaasto Markku, Vainiola Veikko, Vaherla Sami, Vallenius Vertti, Vanhatalo Kari, Vesterinen Elias
101-110
Vesterinen Elias, Vesterinen Nikke, Vesterinen Pekka , Virtanen Teemu, Vogl Stefan, Västinen Julius, Winklmeier Marcus, Wyatt Chris, Xaver Karl-Frans